Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2013.

Onnellista ja rakkauden täyteistä Uutta Vuotta 2014!!!

Kuva

Jaksaa jaksaa!

Meinaan aksaa :D. Töissä ei enää jaksanu, vaan oli pakko puhaltaa peli poikki. Selkäkipu äity niin pahaks, että ei pystyny nukkuun just ollenkaan. Lisäks mahakivut ja supistelut siihen päälle, niin olin aika loppu töissä. Eihän siitä mitään tuu, että et voi nostaa, et kantaa painavia, et pyyhkiä pöytiä tai yleensäkään juurikaan "taipua" ja koneella istuminen oli yhtä tuskaa selän takia. Jo työmatkat 30km suuntaansaa autossa istumista oli kamalaa.

Maanantaina menin parin tunnin katkonaisten yöunien jälkeen sillä ajatuksella töihin, että teen kaiken "valmiiks" kopissa. Paperihommat siis ja tuuraajan ohjeistuksen. Vaikka tässä tapauksessa tuuraajaa vois varmaan kyllä sanoo seuraajakskin... Kuka se sitten ikinä onkaan. Pomolle ilmotin miten asia on ja varasin keskiviikolle lääkärin. Kolme päivää painoin hommia ja keskiviikko oli jo tosi tuskanen. Varauduttiin jo siihen, että en pysty huimauksen takia ite ajaan Valkeekoskelle työterveyteen. No, pystyin ja siellä lääkäri…

Päästiin treenaan :)

Ostin Anskulta viime lauantaille treenin :). Olipas mukavaa taas. Puuska oli oikein taitava pieni <3. Ihan täpinässä, kun pääsi tekeen ja virtaa riitti vähän liiakskin :D. Mäkin jopa pystyin liikkuun aika hyvin. Lämmitellessä ja jäähdytellessä kyllä oli melkonen paine tuolla alakerrassa, mutta treenin aikana se ei tuntunu. Suvin kanssa treenattiin samassa ryhmässä ja treenien jälkeen mentiin Ideaparkkiin pyöriin ja parantaan maailmaa ;). Teemu haki Puuskan kotiin, niin sen ei tarvinnu kökkiä autossa.

Tähän väliin pakko mainita, että Icebugit <3, niistä en enää luovu! Ihanaa liikkua ulkona, kun ei tartte varoo joka askelta :).

Suvin kanssa tosiaan käytiin viettään laatuaikaa... Kaikki ostokset tuli tehtyä mitä pitikin. Idis oli tupaten täys ja ruokapaikkoihinkin hirveet jonot. Onneks osuttiin Coyoteen semmoseen aikaan, ettei tarvinnu jonottaa ja odotuskin oli vaan ½ tuntia. Iltasella, kun kotiin palauduin oli kyllä semmonen olo, että tulihan tehtyä ja oltua...

Eilisen treenit mun…

Jazi-muorimurunen 11v.

Kuva

Potilas Kaakinen

Joopajoo, sattu sitten pikkunen välikohtaus maanantaina... Voi perkele, että mulla kiehu! Mä olin päivän töissä ja sieltä ajelin hakeen Teemua Valkeekoskelta sairaalasta. Koirat oli keskenään vaan reilun 5 tuntia. Ihan mieletön riemu repes silti, kun kotiuduttiin. Varsinkin Puuska veti ihan överiks. Mä olin eteisessä ja Teemu olkkarissa, kun se sinkoili meneen. Jedikin siinä häröili. Jazi meni keittiöön ja sillä oli selkeesti nälkä. Puuska meni sinne ja melki samantien tuli rähinä. Puuska kävi Jazin kimppuun mustalta puolelta, eli kaihisilmän puolelta. Jazi oli täysin altavastaaja tällä kertaa :/. Mä en uskaltanu mahani kanssa mennä väliin. Teemu sai Puuskan lopulta irti. Jazi oli selvästi sokissa ja vuosi verta. Silmän valkuainen oli ihan verinen, mutta se johtu onneks vaan silmän alla olevasta reiästä. Pahimmat jäljet jäi oikeeseen etujalkaan/kainaloon. Siellä on reikä ja noin 3senttinen haava. Kolmejalkanen siitä tuli, eli ei varannu jalalle ollenkaan.

Ei muuta kun haavat puhdistu…

Puuska pääsi treenaan

Vihdoinkin! Voi koira parka, kun ei oo päässy aksaan moneen viikkoon! Mun saikku veny lopulta 2,5 viikon mittaseks. Viime viikon olin töissä ja koitin ottaa mahdollisimman iisisti. Torstaina oli vähän rankempi päivä ja kotiin tullessa mietin, että mahtaako sitä jaksaa enää treenata. No, hyvä, että mentiin kuitenkin!

Edellisten treenien jälkeen olin ottanu about kolme juoksuaskelta. Ne ei tuntunu sillon hyvältä. Treeneissä kuitenkin meni ihan ok. Alussa, kun päästiin kepeille, jotka oli about 10. este alko tuntuun, että nyt supistaa. Pysähdyin ja hengähdin hetken ja päästiin taas jatkaan. Muuten ei sitten enää vastaavaa tunnetta tullutkaan. En mä tietenkään uskalla kovaa juosta. Kyllä se nyt menee niin, että lähetän koiraa ja hyvin se tuntuu etenevänkin niin :). Varmat kontaktit on myös plussaa. Tiedän, että Puuska menee alas asti odotteleen, kun mamma löntystää perässä. Nyt ei tarvinu yhellä puomin suorituskerralla ees mennä loppuun asti. Odotin, että Puuska suoritti puomin ja jäin it…

PappapoikaJedimiäs 13v.

Kuva
Rakas Jedipappa täyttää tänään jo 13-vuotta <3. Kuva kerrankin ihan tuore. Käytiin heittelemässä pojalle palloo. Nyt näyttää uni maistuvan :).

Tää mamma lepää...

Jepjep, eli nyt ollaan taas levossa. Viime viikolla ei treenejä ollutkaan, mutta eipä taas olis pystyny juokseenkaan. Alkuviikon alamaha oli vähän "kurjempi" ja tiistai-iltana paheni. Maanantai-illan ja tiistain olin remien vuorovaikutusvalmennuksessa, eli ei tarvinnu töissä painaa kun maanantaina 6,5 tuntia. Keskiviikon työpäivä olikin sitten aika tuskanen. Koitin ottaa iisisti ja työpäivän päälle vielä parin tunnin makukoulutus Valkeekoskella =P. Noh, illan saikin sitten ottaa tosi iisisti. Neuvolan terkka ei kyllä ollu yhtään mielissään, kun sanoin meneväni koulutukseen. Torstaina lääkäriin ja viikko saikkua. Tutkimuksissa kaikki oli kyllä ok, eli ei mitään muutoksia missään oleellisessa. Rasitus nyt vaan selkeesti aiheuttaa tota kurjaa painetta mahaan. Pikkuisella siis ultrassa kaikki hyvin ja kyllä se pieni siellä potkii julmetusti pitkin päivää :). Huolissaan ei siis sinänsä tarvi olla, mutta äiteellä vaan vähän kurjempia oloja.
Perjantaina kävin verikokeissakin ja hb …

1vee hääpäivä

Kyllä vaan, vuosi sitten valmistauduttiin lähteen maistraattiin :). Tälle päivälle ei suurempia suunnitelmia. Tehtiin koirien kanssa pitkä lenkki kirpeessä syysilmassa. Josko jatkettais päivää hölläillen, syöden ja toisiamme hellien? Mun mielestä oikein loistava suunnitelma ;).

Torstaina oltiin Puuskan kanssa treenaamassa. Likalla oli "ihan vähän" virtaa :D. Tosi hyvä yhtälö: ohjaaja, jonka liikkuminen jääny melko vähiin ja intopiukee koira. On Teemu käyny juoksuttaan Puuskaa, mutta eihän se sama oo... Treenit meni hyvin. Pystyin juokseen ihan ok, mutta otettiin vähän lyhyemmissä pätkissä rata. Ekalla kerralla Harri oivalsi missä Puuskan hypyssä mättää. Tokalla kerralla sitten testattiin vaan näitä kohtia. Eli suora lähestyminen muurille, renkaalle ja okserille... Ekalla kertaa muuri räjähti, kuin myös rengas ja okserillakin mä häiritsin koiran suoritusta. Noita kaikkia sitten testattiin niin, että en ohjannut ollenkaan. Kädet pysy siis alhaalla ja juoksin vaan edellä. Muuri…

Treenitön viikko

Ja varmaan ihan hyvä niin... Ei musta olis eilen juoksemaan ollutkaan. Nyt saikulla möllöttelen, kun neuvolan terkka päätti, että mun pitää ottaa iisimmin. Onhan noita kaikenmaailman kasvu- ja liitoskipuja ollu, mutta nyt tuntemukset taitaa olla ihan rasituksesta johtuvia. Mä kun en kauheen iisisti osaa ottaa. Lenkit koirien kanssa tosin on lyhentyneet, kun maha alkaa "tuntuileen" aika helposti. Nyt siis hölläillään ja maanantaina taas kokeilen miltä työn teko tuntuu. Treeneissä juoksemisesta ei oo tullu mitään ihmeempiä tuntemuksia. Ylöjärven kisat taitaa olla ainoot missä mahaa juili enemmän starttien jälkeen. Lähinnä kai liike on kömpelömpää (vaikka kunnon mahaa ei vielä ookkaan) ja hengästyn huomattavasti helpommin.

Viime viikolla treenit meni kivasti. Ite pystyin liikkuun ihan hyvin ja koira oli oma taitava ittensä. Tai no, tokalla kerralla se alko possuileen. Kai se koettelee, kun tietää, etten mä oo nyt ihan oma itteni. Sen huomaa Puuskan käytöksessä kyllä kotonakin.…

Myynnissä Tourneoon mitotettu Kulkukoiraveräjä!

Tourneo vaihtui tänään Honda Accordin farmariin :). Näin ollen veräjä on myynnissä. Jos jotakuta kiinnostaa, tai tiedät jonkun jota kiinnostaa, niin saa ottaa yhteyttä! Mitat on olemassa ja voihan sen ehkä vähän entraamalla saada mahtumaan johonkin muuhunkin takapaksiin?!?

Puoliväli saavutettu

Tunnemylläkkää ja myllerrystä masussa :). Sitä on elämä nyt ollut ja on. Toivottavasti tulee olemaan vielä toisenkin puolikkaan <3.

Pohjois-Hämeen piirinmestaruudet

Ne kisattiin eilen SportDogParkissa Tamskin järkkääminä. Tuomareina hollantilainen Ronald Mouwen ja Jari Tienhaara. Kummankaan radoilla en ollut ennen ollut. Tienhaaran ratoja tulen varmaan jatkossa välttämään jonkin aikaa...
Mouwen tuomaroi hyppärin. Se oli erilainen, kun suomalaisten radat ja etenemä oli tiukka. Voittajan, kääpiövillakoira Huugon, aika vaan -0,68. Toi koira on siis tosi nopee... Muut ei sitten aikaan päässytkään. Rata oli pääasiassa haltuunottoa, tietty putkiin pystyi päästämään. Kepeillevienti oli myös haastava. Puuska jäi kivasti lähtöön. Toka aita oli takaakiertona ja taakse lähtikin hyvin. Rima kuitenkin tippui ja onnistuin ohjaaman Puuskan kolmannen aidan väärälle puolelle. Hyl. Pidin ohjauksen kasassa ja jatkettiin täpöllä matkaa. Kepeille vienti onnistu hienosti :). Hyvää rata loppumetreille... Puuska ampui putkesta aidalle ja ponnisti ihan liian kaukaa. Sen seurauksena mäjähti päin rimaa :/. Tsekkasin, että koira ok ja mentiin maaliin. Ilman tota törmäystä o…

E-HKK:n kisat Parolassa

Kuva
Tulihan käytyä Parolassa kavereita moikkaamassa :). No joo ja vähän aksaamassakin :D. Ilma oli hieno ja kavereita on aina mukava nähdä. Koirakin oli oma taitava itsensä, mutta ohjaaja, kuten arvata saattaa, sabotoi kaikki radat XD.
Kuvat Johanna Lyömilä
Kaikilla radoilla tuomarina Katarina Virkkala. Kaks ekaa agiratoja ja vika hyppäri. Ekalla radalla tiesin jo valmiiks, että "kuolema" tulee viimeistään loppuSUORALLA. Aita-suora putki-rengas-aita ja straight on! Joopajoo! No, hylly tuli kyllä jo alussa =P. Puuska pysy lähdössä hyvin ja alku menikin ihan nappiin. Pituuden jälkeen käännyttiin takasinpäin aidalle. Vaikka kuinka yritin työntää Puuskan aidalle, niin se tuli ohi, prkl! En jääny korjaan, vaan jatkettiin matkaa. Aa ja puomi oli just eikä melkein :). Mutta tosiaan se loppusuora oli mulle ihan tappoo. Jäin jälkeen ja putkesta tullessaan Puuska ei tienny mihin mennä. Ohi renkaasta ja tais mennä vikasta aidastakin =P. HYL
Tokan agiradan alkuna oli ekan radan loppu. Eli ai…

Ylökkin kisat

Jaahas, jos sitä kaivelis taas muistia sen verran, että kertois jotain viime viikonlopun säädöistä =P.
Ylöjärvellä siis hyppäri ja agirata, jotka oli tuomariharjoittelija Jari Suomalaisen käsialaa. Valvovana Marjo Heino, joka tuomaroi hyppärin, koska Jari tuli myöhemmin paikalle. Olisi muuten tullut hänelle hurjan paljon hommaa.

Hyppäri oli tosi kiva. Alku oli aita-suora putki-mutka putki. Suora putki syötti tietty ihan suoraan väärään päähän seuraavaa putkea... Siitä olis varmasti selvitty, jos Puuska ei olis varastanut lähdöstä, PRKL! Suht hyvin sinne istahti ja jäi, mutta en ehtinyt niin pitkälle ottamaan vastaan, kun olin ajatellut. Enkä tietenkään taaskaan osannut reagoida ja puhaltaa peliä poikki. Juostiin siis rata loppuun. Kepeiltä tuli taasen kielto, kun en ottanut koiraa putkesta haltuun. Tuli mun toiselle puolelle ja juoksi ohi kepeistä =P. Loppurata hienosti. Muutenkin mentiin koko rata pienillä kaarroksilla ja hyvää vauhtia. Aika olis varmaan ollut ihan ok.

Agiradan lähtö…

Takkujen kisat

Kunnon sadekelin kisat juu. Onneks oli hyvä varustus ja koira, joka ei kastumisesta piittaa :).
Ekalla radalla tuomariharjoittelijana Kermisen Petteri ja valvovana Sari Mikkilä. Rata oli kiva ja tutustuessa pääsi hyvin siihen sisään. Okseri toisena esteenä vähän mietitytti, mutta ei liikaa ;). Terhikin valoi muhun uskoa, että hyvin se menee. No menihän se. Kepeille asti tehtiin hyvää rataa, Aan alastulo oli hieno. Sen jälkeen vähän haki väärän putken päätä, mutta osu kuitenkin oikeeseen putkeen :D. Ja taas me tössättiin kepeille! Enpä tiedä... Käskytin kyllä, mutta ehkä sitten liian myöhään? Puuska juoksi ohi, otettiin uusiks ja joku väli alussa jäi pujottelematta. Taas uusiks ja nyt sujui. Sittä putki-aita-aita (takaakiertona) ja puomil... eiku putkeenhan se meni, perkle! Koira, jota kontaktit vetää ja mä vielä olin vetämässä pois puomin puolella. Noh, ei voi mtn. Puomin kontakti hyvä ja sen jälkeinen aidan takaakierto hieno :). Lopussa tuli vielä muurin palikat alas, kun lähestymisk…

Kolmoset korkattu!

Oli kyllä mukavan lyhyt matka kisapaikalle. Yhtään ei harmittanu, vaikka piti olla paikalla jo 8.30 :D. Syksymmällä kisoja taas myös SDP:lla, eli ihan nurkalla. Mua jän-nit-ti! Vaikka tavotteena oli vaan korkata kolmoset ja tsekata miten sujuu... Suht paineettomasti siis mentiin, mutta silti se jännitys vaan aina iskee.

Aamun eka rata oli Nybergin Johannan käsialaa. Yllättävän simppeliä etenemistä. Johannalla on yleensä vähän kinkkisempiä ratoja. Puuska pysyi lähdössä hyvin! Kiltisti odotti lähtölupaa. Meni jopa istumaan suht helposti :). Lähtötreeni tuottaa tulosta. Alku meni hyvin ja minimi kaarroksilla. Keinulla toimin hölmösti ja siitä tuli alastulolta 5 =P. Puomin kontakti oli hieno. Siitä käännyttiin vasemmalle ja vaikka kuinka yritin pitää Puuskan mun oikeella puolella, niin se poukkas vasemmalle. No, kieltoo ei tullut, koska sain sen just ennen aidan siivekettä vedettyä edestäni hyppäämään hypyn. Seuraavaks kepit ja niillä Puuska juoksi vaan huutaen eteenpäin, prkl! Hyvä minä!…

Onnistuneita treenejä

Kyllä vaan :). Toissaviikon keskiviikkona ilmotin meidät ekoihin kolmosten kisoihin Lempäälään. Samantien, kun ilmo oli lähtenyt alko hirvittää XD. Seuraavan illan treenit oli kuitenkin niin onnistuneet, että hirvitys vähän tasaantui :D. Kiinnitin/tän edelleen huomiota lähtöihin. Oon ehkä palkannut ihan liikaa lähdössä ja kontakteilla... Nyt mennään sillä, että se on aina ylläri koska palkka tulee. Eihän sitä tarvi palkata joka kerta siitä minkä se jo osaa ja mitä siltä voi vaatia. Kehut riittää. Nostaapa motivaatiota (tarviiko sitä nostaa? ;D), kun on aina se jännitysmomentti mukana, että tuleeko se palkka vai ei. Ei vaan, tuskin toi eläin sitä niin miettii. Harrin mielestä kontaktit on niin varmat, että antaa palaa vaan.

Tän viikon treeneissä kosahti poispäinkääntöön. Niin teki muillakin. Me osataan se, mutta siinä paikassa se este vaan veti koiraa puoleensa ja hyppäs väärin päin monesti. Treenien lopussa teki jo mieli potkia koiraa (;D ), kun se alko säätämään omiaan. Hienosti se k…

Hiljaiseloa blogissa...

Mutta ei onneks muuten :). Loma vetelee viimesiään, mutta johan tässä on huilittukin. Ihan siis sanan varsinaisessa merkityksessä! Lomaan on sisältynyt paljon ja kun sisältyy paljon, se tietty tarkottaa yleensä myös niitä kurjia juttuja. No, tällä kertaa vaan yks kurja juttu, mutta sitäkin suurempi. Aina, kun aihe liittyy ihmisen/eläimen terveyteen, se on kurjaa. Jännittää on siis saanut niin hyvässä, kun pahassakin.

Lomareissu tehtiin Tukholmaan, jossa pyörittiin eka päivä kaupungilla ja toinen Gröna Lundissa. Yhteensä kolme yötä reissussa siis, kun laivalla mentiin. Oli "avartava" reissu. Artun takiahan se tehtiin, kun kotimaan huvipuistot on jo koluttu. Pojan kannalta reissu oli todellakin informatiivinen meille aikuisille ja hyvä, että se tehtiin! Koirat oli äiskän ja Matin hyvässä huomassa.
Reissusta tultiin perjantaina ja lauantai mulla meni nukkuessa = aivan loppu!

Tammerfesteille ei menty alueelle, mutta Yö ja pätkä Irinaa käytiin lauantaina kuuntelemassa. Kyllähän n…

Kisarapsaa...

Mitä mä nyt enää muistan reilun viikon takasista tapahtumista =P.
Kyseessä siis Tamskin kisat Tampereen Eteläpuistossa. Tuomariharjoittelijana koikkerimies Petteri Kerminen  ja valvomassa Luomalan Henkka. Kakkoset alko hyppärillä, joten me päräytettiin paikalle vasta, kun kakkoset oli jo alottaneet. Kauheesti en ehtinyt hyppäriä ihmettelemään, mutta tuskin se(kään) paha oli. Vaikka tuloksia, tai ainakaan nollia ei tainnut kauheesti tulla.

Eka agirata oli HELPPO. Ihan ykkösluokan tasoa, ellei helpompikin. Mutta siis täähän on vaan mun mielipide ;). Sanoinkin Teemulle rataantutustumisen jälkeen, että jos ton omalla ohjauksella sössii, niin saa hävetä. Noh, meille kävi niin, että ohjaaja sössi kyllä, kun ei ottanut koiraa samantien kainaloon ekan aidan jälkeen. Puuska VARASTI lähdössä, kun mä olin vasta matkalla ottaan sitä renkaalta mukaan. Ei ollu toivookaan saada sitä oikeeseen päähän putkee sen jälkeen. Olis pitäny viheltää peli poikki heti, kun lähti ilman lupaa. Oli kuitenkin meill…

Puuskasta kolmosluokkalainen!

Kuva
Kyllä vaan, vihdoinkin me onnistuttiin! Tänään Eteläpuistossa Tamskin kisoissa serti ja nousu kolmosluokkaan :). Nollalla kolmosiksi, käävil ja sheltti vaan oli yksinkertasesti nopeempia =P. Tuomariharjoittelijana Petteri Kerminen, "valvojana" Henkka Luomala. Kisarapsaa jossain vaiheessa...

Treenit ja juhannusta

Joo, unohtu laittaa tänne juhannustoivotukset. No, ei kai täällä kukaan oo ees käynyt tsekkaamassa. Eiköhän jussina oo kaikilla parempaakin tekemistä :).

Torstaina Harrin treenit. Keskiviikkona mietin, että laitanko vuoron myyntiin, kun olo oli mikä oli. Onneks en laittanu, koska torstaina olo oli hyvä. Radalla tökki heti alussa lähtö. Perskeles, eka rima tuli alas kai kolme kertaa, ennen kun päästiin jatkaan. Ja sen jälkeenkin varasti pari kertaa, MUR! Puuska ei taas oikein malttanu. Muurissa oli vaan matalin palikka ja irtopalat ja senkin Puuska onnistu räjäyyttään. Maltti oli ekalla pätkällä todella hakusessa. Muuten koira oli kyllä taas taitava ja nopea <3. Mulla oli himppasen keskittymisongelmia ja suunnitelmat ei meinannu pysyä mielessä. Mutta hyvä siitä tuli sit loppujen lopuks kuitenkin :). Nyt mennään sillä metodilla, että kontakteilta tulee palkka satunnaisesti. Jospa se vähän vaikuttais kisakontakteihin...

En ilmonnut Puuskaa Agirotuun. Se ei vaan tuntunut hyvältä idealt…

Torstain treenit

Treenit veti tällä kertaa Maria. Harrin suunnittelema rata tosin ja olihan haastetta! Läpihuutojuttuna ei tosiaan pystynyt vetämään, mutta eihän se tarkotus olekaan. Nyt vaan tuntuu siltä, että alan pikkuhiljaa oleen kartalla siitä, että miten mun kannattaa Puuskaa ohjata. On siis löytynyt se meidän juttu :). Osaan rataantutustumisessa löytää suht hyvin ne oikeet ohjaukset. Koira on taitava, siitä ei pääse mihinkään. Hyppääminen on mitä on, valitettavasti. Mäkin alan ihan selkeesti löytään sen langanpään... Marialta sai hyviä vinkkejä ja kehuja. Se ei oo pahemmin tainnut nähdä meidän menoa sen jälkeen, kun me vaihdettiin aikasempaan treeniryhmään.
Nyt ei muuta, kun toivotaan, että pysytään terveenä ja päästään treenaan. Agirotuun mä kai ilmoon. Varmaan perjantaille ja lauantaille. Joukkueeseen en oo tyrkyttänyt, koska kyllä kaks päivää sitä lajia riittää.

Kasvattaja-Leena kyseli Jedi-pappaa agirotujoukkueeseen. Ikävä kyllä koen, että papasta ei enää aksaamaan ole. Pää kyllä jaksaa, mu…

Kerrankin kuveja!

Kuva
Kolmikko Kiekussa 26.5. Jazi aarteensa vinkupallon kera <3                            Jedi nauttii kesästä ja pallosta <3
                                       Puustimakkara <3
                                    Jazin turvotusta 3.6.


Harrin treenit ja yleistä löpinää...

Toissaviikon treenit... Hmmm?!? Melkonen blackout niiden kohdalla nyt. Meni varmaankin ihan niin kun aina, eli vaihtelevasti. Ei niin kauas voi muistaa! Sen verran kaikkee pyöriny päässä lähiaikoina ;D.

Viime torstain treenit oli oikein onnistuneet. Tokalla kerralla vedettiin jopa nollana tokavikalle esteelle asti! Wuhuu! Harvinaista herkkua mulle. Loppuun asti ei siks onnistuttu, koska Harri opetti mulle uuden jutun. Se ei sitten onnistunut ihan niin kun piti. Se annettaakoon anteeks, koska sitä alettiin vasta treenaamaan XD. Mä olin oikeesti hyvin kartalla tällä kertaa ja Puuska oli oma taitava itsensä <3. Rata oli vaatimattomat 29 estettä. Siitä vähän Harrille kuittasinkin, kun onhan ne yleensä sellaset 32 ja rapiat ollu ;).

Just kun oltiin lähössä treeneihin, niin alko hirvee sade ja ukkonen. Lämmitin Puuskan pääasiassa sisällä, hallin toisessa päässä. Vettä tuli niin kovaa, että olis hakannu pienen koiran ihan kipeeks! Luulenpa, että Jedi kesti ukkosen paremmin autossa Jazin v…

Sairastupaa ja Takkujen kisat

Käytiin sunnuntaina Iittalassa moikkaamassa muoria ja Arttua. Matkalla poikettiin Kiekussa (appiukon lapsuudenkoti) juoksuttamassa koiria. Jedi veteli heinää nassuun taas ihan kiitettävästi. Jossain vaiheessa alko "niistämään" kovasti. Niistäminen jatkuu ajoittain edelleen. Nenäpunkista tuskin on kyse, koska nartuilla ei ole oireita. Lisäks toi alko niin yllättäen, että todennäköisin syy on heinä/ötökkä jossain jupatissa :/. Lääkäri sen tsekkas maanantaina, kun Teemu otti Jedin mukaan viedessään Jazia operaatioon. Mitään ei näkynyt, mutta ohje on seurata tilannetta ja jos ei lopu, niin pitää mennä uusiks. On se nyt jo helpottanut siitä mitä oli alkuviikosta, mutta vieläkin sniffaa ajoittain.

Jazin luomipattia ei leikattukaan. Siitä poltettiin se osa, joka kasvoi silmään päin. Näin siksi, että luulltiin, että täällä ei ole ketään vahtimassa sitä tiistaina ja siitä eteenpäin. Jazi on tunnetusti niin periksiantamaton, että kauluriin ei voi luottaa. Polttamalla siis paranee nope…

Ylöjärven kisat

Vihdoinkin saan aikaseks kirjottaa kisarapsaa =P. Lauantaina siis ajeltiin Mutalaan parille agiradalle. Sain kepot mukaan, joten vanhuksetkin pääsi käpötteleen kisapaikalle :). Muutenhan olisin jättänyt ne Teemun ja Artun kanssa kotiin, mutta poijjaat päätti lähtee kerrankin mukaan :).

Tuomarina molemmilla radoilla oli Mika Moilanen. Tai siis kaikilla, mutta me otettiin vaan ne agiradat. Ekalla radalla oli putkihässäkkää alkuun. Taisin lähtee vähän liian kovalla sykkeellä liikkeelle... Törmäsin kolmantena esteenä olleeseen putkeen ja pakka vähän levis. Jatko kuitenkin ok ja Aan kontakti hyvä. Puomin kontakti välttävä, liikaa himmailua. Nollalla mentiin pujotteluun asti, joka oli jo loppusuoralla. Pujotteluun käännyttäessä Puuska bongas muutaman metrin päässä olleen puomin. Ei mennyt sinne asti, mutta kaarsi niin, että kepeiltä tuli kielto. Muuten puhdas rata, kyllä kyrsi, kun en ollu tarkempi. Tulos 5, aika -1,31 (ia53) ja sijoitus 3. Aika oli paras, mutta sehän ei paljoo vaatinut, ku…

Takutin kisat

Lauantaina ajeltiin Puuskan kanssa Hervantaan kisaamaan. Siellä kolme agirataa ja tuomarina Henkka Luomala. En muista koska viimeks olisin kyseisen tuomarin radoilla ollut... Mitään ennakkokäsitystä ei siis ollut ja hyvä niin. Ilma oli tosi lämmin, mutta onneks tuuli vähän vilvotti. Puuska sai ratojen välissä palautusjuomaa ja hyvin se jaksokin, vaikka starttien väli oli suht lyhyt.

Eka rata meni hyllyks. Alku oli aika mielenkiintonen. Samanlaiseen en oo ennen törmänny, mutta ei se mtn, me hanskattiin se hienosti :). Kepeille Puuska meni makeesti ja kovaa. Sit aidan kauta putkesta keinulle... Ei hyvä ollenkaan. Mun olis varmaan pitäny juosta keinun ohi... Puuska himmas liian aikasin ja keinu laskeutu hitaasti. Hyppäs sitten keinulta pois niin, että ei osunut kontaktille ollenkaan :(. Seuraavalla aidalla tapahtu jotain, mitä en nähny ja seuraavasta Puuska tuli ohi. Jatkettiin matkaa, joten siitä hylly. Aalla pirulainen tuli taas läpi, alas asti, mutta läpi. Palautin oikeeseen asentoon …

Parolan kisat ja torstain treenit + vähän muutakin

Kyllä jännitti! Jalat tuntu painavan tonnin, kun Puuskan kanssa lämmiteltiin. Jännitystä lisäs taas se, että tuomarina oli oma koutsi. Annen piti tuomaroida, mutta Harri oli tuuraamassa.

Ekana oli hyppäri, jolle pysty lähteen suht paineettomasti. Se menikin ihan ok. Okseri oli tokana esteenä ja sen Puuska hyppäs hyvin :). Kutosaidan rima tais tulla alas. Harrin kanssa mietittiin syytä siihen. Päädyttiin siihen, että johtui takana olleesta putkesta, johon ei menty. Muuten rata oli ihan ok, tuntui tosin vähän nihkeältä. Tulos 5 ja -8,71 (ia42) sijoitus 3. Paras aika, joten ihan jees, vaikka nihkeeltä tuntuikin. Eikä kilpakumppaneissa kyllä mitään tykkejä ollutkaan.

Eka agirata vaikutti tosi helpolta. Niin iisiltä, että hirvitti lähtee radalle :D. Sillä radalla olis ollut kurja mokata ohjauksellisesti... Toka este oli Aa. Sen Puuska tuli alas asti, mutta ei pysähtynyt. Ei ollu pokkaa ottaa takasin =P. Täysillä vaan etiäppäin. Pituudella kolahti ja kuvasta näkee, kuinka etujalka on paliko…

Hauskaa Vappua!!!

Kisarapsaa tiedossa loppuviikosta :).

Annen treenit

Keskiviikon Annen treenit meni ihan kivasti. Poispäinkäännöstä pitää treenata, koska siinä Puuska hyppää liian vinoon... Tietty jos se olis seurannut mun ohjausta, olis ehkä kääntyny paremmin. Sillä vaan sattu oleen just siinä kohtaa se "kyllä Puuska tietää mitä tehdään ja mihin mennään"-moodi päällä XP. Kuinka ollakaan Anne joutu moneen kertaan sanoon mulle, että kato sitä koiraa!!! Älä jätä sitä selän taakse! Tiedetään, sillon ei hyvä heilu, kun niin käy. Mutkunmutkun... =P. Yks niisto osu ihan nappiin ja persjätöt oli pääsääntösesti onnistuneita :). Koira oli taas taitava, mitäpä muutakaan. Oli kiva päästä Annen komentoon pitkästä aikaa :).
Maanantaina otettiin taas hyppytekniikkaa. Okserissa tais kolahtaa kerran ylempi rima alas. Keinu oli makee joka kerta ja rengaskin suju taas. 
Voi tota Jediä. Kyllä siinä alkaa vanhuus näkyyn jo. Joka kerta kun nousee pediltä, niin täräjää niin perkuleesti. Nopeesti kyllä tokenee ja tekee reippaasti pitkiä lenkkejä. Mutta ei ajatustak…

Treeniä treeniä

Maanantaina taas hyppytreeniä. Aina vaan paremmin menee. Okseri meni taas ihan nappiin ja rengaskaan ei räjähtänyt kertaakaan. Huomenna taas.

Torstaina Harrin treenirata oli melkosta juoksua. Mulle paha, kun en osaa juosta =P. Onneks Puuska on alkanu irtoon ihan kivasti :). Ymmärtää mitä siltä haluan, vaikka huutelen kaukaa takana ;D. Keinun suoritus on nyt just sellainen mihin syksyllä aloitetulla treenillä tähtäsin. Okei, se voisi olla nopeempi, mutta nyt on tärkeintä varmuus. Ja tietty se, että koira tietää miten sen suorittaa ja suoritus on turvallinen. Lopputulema illan treeneistä oli se, että koira oli taitava. Joskin toisella kerralla alko vähän lällätteleen mulle... Ohjaaja oli aika hyvin kartalla, joskin hitaalla. Taas tuli sama palaute, kun monesti ennenkin = tarkkuutta!

Lätkän finaalipelejä on tullut jännättyä. Saapa nähdä kuinka Tapparan käy... Tänä viikonloppuna on ulkoiltu paljon. Kohta taas lähdetään aurinkoiselle iltalenkille B). Tää leskeys alkaa jo puuduttaa ja tulev…

Puuska 4-v!

Kuva
Mun *kaunispieni* Puustinen on jo olevinaan iso tyttö <3

Hyppytreeniä

Maanantaina käytiin treenaamassa. Pääasiassa hyppytekniikkaa, mutta lämmiteltiin eka vähän muilla esteillä. Keinu loistava, okserin ylempi rima tippu kerran. Toistoja oli paljon, joten ei paha. Mutta rengas! Se räjähti moneen kertaan... siihen on ilmeisesti vaan kiva hypätä päin niin että kolisee =P?! Vauhtia kyllä oli, mutta suora lähestyminen, eikä ponnistus mun mielestä lähteny älyttömän kaukaa... Noh, vaikee sitä on ite enempää analysoida. Pitäis olla toinen silmäpari mukana. Hyppytekniikka meni ihan ok. Vähän malttamatomasti ja huolimattomasti kyllä. Mutta pitkästä aikaa ihan ok suorituksia.
Torstaina käytiin taas. Sillon ei paljon otettu muita esteitä. Keinu, puomi ja kepit pari kertaa, hienosti! Rengasta vähän useemin ja nyt joka kerta ok. Hyppytekniikka meni paremmin ja maltillisemmin, kun maanantaina. Kyllä se siitä taas lähtee sujumaan, kun pääsee treenaan :). 
Perjantai-iltana ajeltiin Hämeenlinnaan. Siellä renkaitten vaihto, auton siivous ja pesu. Jälkimmäisissä olikin hom…

Torstain treenit

Puuska jyrää :D! Jo alkulämmittelyssä oli havaittavissa, että likka on vauhdissa. Harrin treeniradathan ei koskaan oo helppoja. Nytkin oli ihan tarpeeks haastetta löntystelevälle ja löysälle ohjaajalle. Onneks koira on taitava ja nyt osas vähän ennakoida mun seuraavaa, myöhässä ollutta ohjausta. Kontaktit ihan nappiin, mutta se ei oo juhlan aihe, koska niin niitten pitääkin mennä. Keinusta oon kyllä ilonen. Tauon jälkeen ollut joka kerta ihan nappisuoritus :). Kepeille menot aivan mah-ta-vi-a! Eipä tartte mennä sörkkiin mitään ja muutenkin parempi että pysyn kaukana, kun hullu pujottelee ;D. No, tulihan niitä onnistumisia itellekin muutama, eli oikein hyvä fiilis jäi taas. Ens viikolla sitten sitä hyppytekniikkaa pariin otteeseen. Nyt tosin hyppääminenkin oli jo parempaa :).

Tällä viikolla sain huomata, että on parempi henkisesti valmistautua pahimpaan (niinhän mä nykyään aina teen =P)... Sitä ei välttämättä tapahdukaan! No, nyt ei oo kyse kun pissoista lattialla, mutta kuitenkin. Tii…

Kuulumisia siis :)

Koirilla meni aivan loistavasti! Eiliseen asti... Ne on niin fiksuja, että tajuavat kyllä mikä on edessä, kun Teemu pakkailee ja mä alan oleen surkee. Jazi on ollu ihan täpinässä koko kuukauden. Juossut jäällä muitten mukana ja ollut muutenkin tosi täpäkkänä. Laihtunutkin on (!!!), eikä oo kipuillut yhtään. Eilen sitten alko kipuileen, enää ei saa koskee mihinkään... Jedi on vuotanu pissaa vähemmän, mutta epäilenpä, että alkaa taas vuotaa enemmän. Muutenkin vaikuttaa tänään vaisulta. Puuska on Puuska, se ei turhia stressaa. Mun alakuloisuutta sekin kyllä näyttää kummastelevan. Ja tottakai sillä ottaa koville maata työpäivät kotona. Kuukauden on päässyt päivisin pitkille lenkeille... Näin iltasin virtaa on vaikka muille jakaa. Pissoja oon valmistautunu siivoon päivittäin... Tänään tosin oli vaan yhdet kuivuneet pissat lehdellä.
Puuskan viime treenit meni ok. Nyt, kun rimat oli korkeemmalla, niin hyppäs huonosti. Muuten taattua Puuskaa, tosin väsy aika nopeesti. Siihen saatto kyllä vaik…

Synttärihumua ;)

Eilen tuli vuosi lisää mittariin. Sitä juhlistettiin kotosalla Susan ja Teemun kanssa :).
Kello raksuttaa, saa nähdä ollaanko saatu se raksuttamaan uutta aikaa ;). Yritys on ainakin ollut hyvä!
Merileskeys koittaa taas maanantai-iltana. Ihan liian pian :/. Niinpä en nyt jaarittele enempää, vaan nautin tästä hetkestä <3.

Puuskan treeneistä ja koirien kuulumisia ens viikolla :).

Aurinkoista pääsiäisen jatkoa!!!

Fyssari ja treeniä :)

Viime tiistaina käytiin siis Puuskan kanssa fyssarilla. Elina Karhumäellä ollaan käyty ennenkin. Tuttu ihminen ja meinas mennä ihan itkuks, kun todettiin, että been there, done that...  Tällä kertaa Puuska rentoutui tosi hyvin, vaikka jumeja olikin. Viimeks joutu välillä piteleen ihan tosissaan kiinni, että likkaa sai käsiteltyä. Ehkäpä se viimekerran jälkeen hoksas, että käsittelystä on jotain hyötyä..? Jumeja oli selässä, suurin takaselässä, Puuskan mustan läiskän kohdalla. Treenilupa saatiin samalle viikolle, mutta hyppyrajoite kuitenkin.

Tiistaiyönä, keskiviikon puolella saatiin merimies vihdoin kotiin <3. Jazilla taas onnenpäivät, kun rapsuttaja on kotona :). Tai no, nyt ei ole, kun on Turussa koulutuksessa tän ja huomisen päivän =P. Pissahommelit on nyt seurannassa, koska halutaan selvittää kumpi narttu se on. Ikävä kyllä epäilykset on kääntyneet nyt vahvemmin Puuskan puoleen =/.

Torstaina päästiin sitten tositoimiin, eli Harrin treeneihin, jei :D! Vähän mua jännitti, että mi…