Tekstit

Kuulumisia

Kuva
Sokeriton tammikuu vaihtui sokerilla kyllästettyyn helmikuuhun 😝. Runebergiä, laskiaispullaa, ystävänpäivää, synttäreitä... Nyt taas palattu ruotuun ja sokeriton elämä jatkuu. Olokin taas paljon virkeempi! Lasten synttäreitä vietettiin helmikuun viimeisenä viikonloppuna. Kahtena päivänä, että kaikki pääsi bileisiin mukaan 👍. Olihan touhua ja kaikki tärkeimmät (täällä olevat) menossa mukana. Suomesta ei saatu ketään kyläilemään. Ihan huippu viikonloppu, kiitos💕.  Erikan 4v.-tarkatusta yritettiin, kun toisesta syystä käytiin lääkärissä. Eipä se onnistunut tänäkään vuonna. Likka ei oo yhteistyökykyinen. Paino ja pituus jäi arvoitukseksi 😑. Oskar pääsee 2v.-tarkastukseen keskiviikkona. Samalla tsekataan Erikan kitarisat, koska niistä vaikuttais olevan vähän ongelmaa... Nyt on viikon verran ollut sateista. Vettä tulee välillä ihan saavista kaatamalla. Hyvä niin, jospa ei tarvi sitten kesällä säännöstellä. Onneks ei sentään ihan ympäri vuorokauden oo satanut, eli Puuskanki

Kiitollinen minä

Kuva
Yh:na menty tammikuun alkupuolelta. Teemu tosin oli kotona muutaman päivän pidempään, kun joutui hakemaan antibiootit ennen kun pääsi lähtemään. Joulukuu meni koko porukalla enemmän ja vähemmän flunssassa 😑. Tammikuussa iski sitten ilmeisesti rs-virus. Ensin Erika, sitten Oskar ja lopulta tietty minäkin. Onneks päästiin suht vähällä. Tosin mä, jolle kuume nousee tooodella harvoin, olin vielä seuraavankin viikon ihan tosi väsynyt. Onneksi ihana ystäväni Sanna otti Puuskan hoitoon jo Erikan ekana kuumepäivänä. Sannan perhe on ihan rakastunut pieneen pippuriin. Oli jo aiemmin ollut puhetta, että Puuska voisi mennä kuntokuurille Hännisille. Sanna juoksee ja juokseminen tekisi Puuskallekin hyvää. Varsinkin, kun pitäisi tiputta se reilu kilo ainakin... Että voi nukuttaa ja poistaa silmäluomesta patin. Nyt Puuska onkin jo hoikistunut huomattavasti. Meillä on tässä win-win-tilanne. Mä pääsen vähän helpommalla ja Hänniset saa touhuta koiran kanssa, mutta eivät joudu sitoutumaan siihen. Puuska

Onnellista uutta vuotta! Feliz año nuevo!

Lopetetaan vuosi huumorilla ja pilke silmäkulmassa! En omista yhtä suuria tissejä, kuin Dolly Parton. Pyllyni ei ole yhtä kiinteä, kuin Demi Mooren. Oon hiukan rumempi, kuin Julia Roberts, mutta viiniä imen nopeammin, kuin Wettex!!! Kuplivaa vuoden vaihdetta ja salud!

Iloista joulua! Feliz Navidad!

Kuva

Kaksi vuotta!

Kuva
Kyllä, tällä päivämäärällä saavuttiin kaksi vuotta sitten Malagaan. Ei voi sanoa, että aika olis mennyt erityisen nopeesti, mutta ei hitaastikaan. Normiarkeahan täällä eletään. Suomeen ei ole ikävä. Enpä ole siellä kertaakaan käynyt. Teemu ja Erika piipahti maalis-huhtikuussa viikon. Sen jälkeen likka on hokenut, että ei halua Suomeen... Eipä sinne ole mikään pakko mennäkään. Osan varastossa olevista kamoista tosin haluaisin. Sen takia on ehkä pakko jossain vaiheessa poiketa. Ihmisiä toki on ikävä. Onneksi tiedän, että ne tietyt ihmiset pysyy aina. Ihan sama kuinka kauan ollaan pitämättä yheyttä, niin silti juttu jatkuu siitä mihin viimeksi jäi. Ei semmoisia ihmisiä montaa ole, mutta parikin riittää. Ikävä kyllä muutama ihminen on sitten päättänyt ns. jatkaa elämäänsä ilman meitä. Itse koitin pitää yhteyttä ja kysellä kuulumisia. Jos toinen osapuoli ei jaksa/ei kiinnosta, niin minkäs teet. Mä en loputtomiin käy yksipuolista keskustelua. Täällä ei juurikaan ole vierailijoita näky

Feliz año nuevo 2017!

                              Viisautta on hylätä vanha, joka ei eteenpäin kanna,                                löytää uusi mahdollisuus, jossa kukkii onnellisuus.                               Hyvää uutta vuotta sinulle, tulkoon tervehdys perille.

Tervetuloa maailmaan!

Huusit ensihuutosi, tervetuloa maailmaan. Pelkkää elämänhalua, en kauniimpaa oo kuullutkaan. Huusit ensihuutosi, tervetuloa maailmaan. Tää ei oo paratiisi, mut ees tän kanssas jakaa saan. Tää ei oo paratiisi, mut sä teet tästä parempaa. Katsot suurin lapsen silmin, mua paremmaksi kasvatat. Mä niin vähän tiedän mistään, mulle niin paljon opetat. Voi sekunnissa rakastua, sen mulle opetit vain sä. Oot suurempaa kuin tunne suurin, oot pieni kaunis elämä <3. -Klamydia: Elämänhalu- Rakas poikamme, Erikan pikkuveli, Oskar syntyi viime maanantaina 07.03.2016 klo 18.25 (rv39+5) Syntymäpaikka Hospital Costa del Sol Marbellassa. Kaikki meni hienosti ja luomuna punnersin lähes 4 kiloisen ja 55cm pitkän poikasen :). Suuri kiitos doulallemme Nooralle <3. Isukki ja isosisko pääsi heti syntymän jälkeen saliin katsomaan pienokaista. Sairaalassa oli mahtava palvelu!