Leuka rintaan...
...ja kohti uusia pettymyksiä. Vai miten se meni??? Tässä on melkein kuukausi toivuttu taas yhdestä menetyksestä. Ihan tuoreeltaan en siitä pystynyt kirjottelemaan, vaikka tänne muuten kirjotinkin. Ja miksipä olis tarvinnutkaan pystyä. Pääasia, että on ihana mies ja muutama äärettömän tärkeä ystävä, joille voi tuntojaan purkaa <3. Ei auta muuta kun yrittää vaan, vaikka pitkään kyllä tuntu siltä, että ei tätä kestä enää. Kolmannen kerran jos käy huonosti, niin se voi kyllä olla sitten siinä. Ei ihminen tän laatusia pettymyksiä määräänsä enempää henkisesti kestä. Siinäpä tuli suuri syy sille, miks en oo tässä kuussa treenannut niin paljon. Tietty treenaaminen olis vienyt ajatukset muualle. Koen kuitenkin tehneeni oikeen ratkasun. Yhdet Harrin treenit on tässä kuussa käyty. Niissä ei ihan mun ja Puuskan visiot kohdanneet. Todettiin sekin, että on ihan sama mitä mun yläkroppa tekee, koira seuraa vaan jalkoja. Torstaina luvassa tän kuun tokat ja vikat ohjatut treenit. Ens viikolla pää