Tamskin kisat

Jep, kokemusta tuli ropisemalla taas =P. Saviojan Annen hyppäri oli helppo. Koirakoita piti kai olla 13, mutta muutama oli noussut kolmosiin. Ne nousee jotka osaa... Lähdettiin tokana, vaikka kolmantena piti lähtölistan mukaan lähtee. Kukaan ei ollu sitten muistanut kertoa, että välistä on yksi pois. Eikä kukaan radan reunalla olevista työntekijöistä tuntunut tietävän mistään mitään. Aaargh! Lähtöön mentiin siis hippulat vinkuen. Puuska kävi todella kuumana. Harvemmin se haukkuu lähdössä! No, sen johdosta (ilmeisesti) putosi eka ja toka rima. Lopussa vielä muurin palikat lenteli. Tulos 15 ja sijoitus tais olla 6. vika tuloksen saanut joka tapauksessa. Aika oli paras... -5,72 ja ia oli 40. Siitä plussaa, että Puuska kuitenkin istui lähtöön suht hyvin ja pysyi siellä, vaikka kuumana kävikin.

Agiradan tuomaroi Harri, koirakoita saman verran, kun ekallakin radalla. Radan alussa oli mielenkiintoinen kepeille vienti. Melkein onnistuin sössimään sen, kun otin koiran väärälle puolelle. No, onneks Puuska tietää mitä kepit tarkottaa :). Se paineli pujottelemaan, kun mä jäin keräileen itteeni. No, siinä meni pasmat sen verran sekasin, että peli oli pelattu. Keppien jälkeen oli putki ja siitä aidalle. Olin ehkä askeleen liikaa edellä ja Puuska tuli aidan ohi. Koitin korjata, mutta likkapa päätti lähtee pujottelemaan =D. En voinut kun nauraa ja niin teki yleisökin. Sitten mentiin ohi seuraavasta putkesta ja aidasta. Yhdelle tai kahdelle aidalle tais osua ennen Aata. Kontakti oli loistava! Siinä vaiheessa Harri sano, että nyt huolellisesti loppuun asti! Muuri ok, puomin kontakti hieno. Pituus ok ja taas yhestä aidasta ohi. Mutta okseri oli loistava! Ei ees kolahtanu :). Sitten suorasta putkesta kovaa keinulle. Olin aika takana ja käskytin vaan keinua. Ja se oli HIENO. Todella paljon edistystä entiseen. Puuska oli selkeesti vielä menossa 2on-2offiin, mutta annoin luvan tulla pois. Tulos siis HYL, ihanneajasta ei muistikuvaa. Lähdössä jouduin komentamaan vähän enemmän ja taas se huusi mulle vastaan. Pysyi kuitenkin hyvin.

Että semmoset kisat. Loppupeleissä jäi kuitenkin hyvä fiilis. Asiat, mitä ollaan treenattu syksyn ajan, toimi nyt hienosti :). Hieno pieni Puuska <3.

Jazi sai tänään myöhäisenä synttärilahjana Back On Track makuualustan. Puuska ei oikein ymmärtänyt, että sen päällä pitäis nukkua. Sen mielestä se pitäis tappaa ja syödä... =P. No, Jazi on varmaan eri mieltä alustan päällä nukutun yön jälkeen =). Jazillahan ei ole B.O.T-takkia, enkä enää viitsi sellaista ostaa. Puuskan takkia saa kyllä lainata, jos pikkulikka ei sitä ite tarvi.

Huomenna saan miehen kotiin! Jipii <3 :).

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaksi vuotta!

Kuulumisia

Tervetuloa maailmaan!