Ylöjärven kisat

Vihdoinkin saan aikaseks kirjottaa kisarapsaa =P. Lauantaina siis ajeltiin Mutalaan parille agiradalle. Sain kepot mukaan, joten vanhuksetkin pääsi käpötteleen kisapaikalle :). Muutenhan olisin jättänyt ne Teemun ja Artun kanssa kotiin, mutta poijjaat päätti lähtee kerrankin mukaan :).

Tuomarina molemmilla radoilla oli Mika Moilanen. Tai siis kaikilla, mutta me otettiin vaan ne agiradat. Ekalla radalla oli putkihässäkkää alkuun. Taisin lähtee vähän liian kovalla sykkeellä liikkeelle... Törmäsin kolmantena esteenä olleeseen putkeen ja pakka vähän levis. Jatko kuitenkin ok ja Aan kontakti hyvä. Puomin kontakti välttävä, liikaa himmailua. Nollalla mentiin pujotteluun asti, joka oli jo loppusuoralla. Pujotteluun käännyttäessä Puuska bongas muutaman metrin päässä olleen puomin. Ei mennyt sinne asti, mutta kaarsi niin, että kepeiltä tuli kielto. Muuten puhdas rata, kyllä kyrsi, kun en ollu tarkempi. Tulos 5, aika -1,31 (ia53) ja sijoitus 3. Aika oli paras, mutta sehän ei paljoo vaatinut, kun meitä oli se kolme =P. Ihanneaika oli rataprofiiliin nähden aika tiukka.

Tokalla radalla kepit oli alussa. Puuska meni oikein sisään, mutta toinen väli jäi pujottelematta. Vauhti oli ilmeisesti liian kova, kun kävi näin. Uus yritys siis ja  siitä muutaman aidan kautta puomille. Puomia edeltävä aita jäi suorittamatta, kun ohjasin huonosti ja kiirehdin. Puomilla Puuska jäi taas jumittamaan, ei tullut 2on-2off. Vaadin sitä tulemaan, mutta ei tullut niin kun halusin ja lopulta tuli pois kokonaan. Koira kainaloon ja pois. Perkele! Vauhti oli hyvä molemmilla radoilla. Lähdöissä taisteltiin istumisen kanssa normaaliin tapaan. Keinua ei kummallakaan radalla ollut. Että silleen.

Saapa nähä missä ja koska kisataan seuraavan kerran... Onneks kesällä pääsee treenaan Harrin valvovan silmän alle joka viikko :D. Viime viikon treenit meni kyllä kivasti ja Puuska hyppäs hyvin. Keinua otettiin paljon ja Aa oli hyvä joka kerta. Puomilla tuli ekalla läpi, mutta sen jälkeen suju hienosti.

Teemu on kiikuttanut Jazia alkuviikosta lääkärissä näytillä. Maanantaina Lempäälän lekurissa, jossa todettiin, että taidot ei riitä. Tiistaina haki sitten hinta-arvion Hervannasta. Jazilta pitää poistaa patti alaluomesta. Se on jo kertaalleen poltettu pois, mutta on nyt kasvanut takasin. Pienessä ajassa aika paljonkin ja silmään päin. Aikasemmin kasvo ulospäin, eikä haitannut. Korvia on joutunut putsaamaan ja ne selvästi vaivaa. Nekin pitää siis samalla tsekata. Samaan nukutukseen hammaskivenpoisto, koska ikenet on jo vähän tulehtuneet. Reilu vuosi siitä, kun viimeks poistettiin ja hammaskivee on taas reilusti. Toivottavasti tällä kertaa ei tarvi poistaa hampaita! Tuntuu kurjalta, kun vanha pitää nukuttaa, mutta pakkohan se on hoitaa kuntoon. Ens maanantaina on aika. Harmi kyllä Teemu lähtee heti seuraavana aamuna töihin, joten potilas joutuu oleen ilman valvontaa.

Niin, merimies lähtee taas merelle =/. Toisaalta on kyllä pienenpieni toivo, että saa maista töitä. Saapa nähdä... Nyt harmittaa ihan eläimenä, että jään yh:ks taas. Teen sairasloman sijaisuutta Urjalassa kesäkuun loppuun. Sehän sitten tarkottaa sitä, että työmatka on pidempi, joten päivätkin on pidempiä. Tällä viikolla on jo tullut todettua, että työajan puitteissa siellä ei edes ehdi kaikkea tekeen :/. Ikävä kyllä mulle ei annettu vaihtoehtoa, että olisin voinu jäädä omaan paikkaan :(. On se ihme juttu, että meikäläinen on muka ainoa, joka pärjää joka paikassa =P. Näkyispä palkassakin!
Jees, mutta nyt otetaan sitten viidestä jäljellä olevasta päivästä kaikki irti...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitollinen minä

Harrin treenit ja yleistä löpinää...