Tekstit

Taas yhden aikakauden loppu häämöttää...

Aika täällä Lempäälässä käy vähiin. Täytyy välillä pitää taukoa pakkaamisessa ja kirjotella kuulumisia :). Ensi viikko majaillaan tytön kanssa Hämeenlinnassa. Teemu ja Puuska suuntaa nokan kohti Ruotsia jo tiistaina. Päämääränä Espanja ja sinne me tytöt lennetään sitten lauantaina. Uusi hyppy tuntemattomaan, nyt tosin huomattavasti suurempi, kun koskaan ennen! Tätä on pyöritelty jo pitkään. Nyt siihen avautui mahdollisuus ja siihen tartutaan. Teemu pystyy kulkemaan töihin myös Espanjasta. Tulee työnantajalle jopa halvemmaksi. Mun ei tarvi töihin mennä vielä pitkään aikaan. Aika näyttää menenkö Suomessa enää ollenkaan. Varmaksi ei pysty sanomaan kauan ollaan, alustavasti toukokuun loppuun. Jos ei viihdytä, niin helposti pääsee pois aiemminkin, no worries ;). YRITÄN varmaan kirjotella kuulumisia tänne useammin. Tulevaisuudessa painottuu varmasti joka päiväiseen elämään enemmän... russelirikastahan tää elämä edelleen on, kun Puuska tossa vielä pyörii. Olis kyllä mahdollisuus jättää se...

Jazi 03.12.2002-19.08.2015

Kuva
Niin oli aika päästää Rakas Ystävä kivuistaan. Koville se otti ja ottaa, mutta Jazi oli selvästi valmis. Se lohduttaa. Nyt Jedi ja Jazi on taas yhdessä <3. Sattuu, mutta onneks jo kokemuksesta tiedän, että ajan kanssa helpottaa. Onhan meillä vielä pieni pöhkö Puuska <3. Se ei oo koskaan ollut yksin... ja mulla on ollu vaan yks koira viimeks 01/2003. Pentua ei oo tulossa. Tässä elämäntilanteessa ei vaan rahkeet riitä. Katotaan, ehkä joku aikuinen, -hyvätapainen- kodinvaihtaja jossain kohtaa...

Ryhtiliike!

Ainakin tällä erää :D. Kirjottelu jäänyt ihan kokonaan, kun ei tässä koneella tuu istuttua niin paljoo. Alotetaas agilitysta. Se jäi elokuussa tauolle. Turha kysyä kuinka pitkäks aikaa... en tiedä, ehkä lopullisesti, ehkä ei. Oli vaan tosi hankala sumplia treenejä Teemun ollessa töissä. Lisäks ei ollu varaa laittaa 20€/vko koulutukseen :/. Jostain on pakko tinkiä, kun haluaa olla lapsen kanssa kotona. Kisattuhan oltiin viimeks syksyllä 2013. Mulla jäi sillon siitä "potkimishommasta" niin paha mieli, että jotenkin en saanu itsestäni irti enää :(. Täytyy katsoo tätä uusiks joskus, jos rikastuu =P. Tällä hetkellä en kuulu edes mihinkään seuraan ja lisessiä ei ollut viimevuonnakaan. Oon jonkin verran kipuillu tän asian kanssa. Puuskan puolesta on harmittanut, mutta oikein onnelliselta kotikoiralta se kuitenkin vaikuttaa. Puuska on ollut terve, pulskistunut tosin. Jazi kipuilee niin kun aina ennenkin. Sen suu ei oo hyvässä kunnossa. Kaikkeni oon tehnyt, että olis edes jonkin...

Jazi 12v.

Kuva
Tänään juhlitaan Jazia :)

Yksi on joukosta poissa

Kuva
Jedi 09.11.2000-08.08.2014 Yritin olla viisas ja päästää ystävän ajoissa pois. Silti mieltä kaivaa, että oliko oikea aika.  Se on kuitenkin tosiasia, että ei se olis siitä enää parempaan mennyt. Lääkäri sano mun tehneen viisaan päätöksen. Viimeisen viikon aikana Jedi kuihtui silmissä. Lihaksista ei enää tietoakaan, jäljellä vaan luut ja löysä nahka. Öisin pyysi ulos viileään, kun oli helpompi olla. Mahaa aristi aina vaan enemmän. Maksasairaus on kavala, siihen kun ei lääkettä ole. Tukihoitokaan ei Jedin kohdalla onnistunut, joten nopeasti meni. Jos söi, niin oksensi ja viimeset päivät myös ripuloi. Paino tänään oli 6,9kg, kun se viimeksi oli 7,5kg. Yllätyin, että paino ei ollu pudonnu enempää, koska niin laiha se oli. Jedi pääsi ti ja ke maalle. Siellä sai omaan tahtiinsa "kirmata" pallon perässä ja piehtaroida nurmikolla. Näytti nauttivan olostaan aina siihen asti, kun väsähti. Eilinen päivä olikin sitten tosi väsynyt. Erikaa kohtaan Jedi oli loppuun asti aivan ihana. ...

Mitäpä tässä

Hellettä piisaa ja toivon, että Jazin syömättömyys johtuu siitä. Jedi nyt syö miten syö... Nyt kyllä paremmin, kun aikasemmin, koska saa normaaliruokaa. Tosin oksentaa yleensä kaiken. Tällä viikolla on syöny jopa lääkärin määräämääkin ruokaa, mutta aika nirkosesti. Maksasairaan vitamiinilisää on turha laittaa, koska sitten ei ainakaan syö. Kuvia tosta luurangosta en laita, koska parempi muistaa se sellaisena, kun se joskus oli. Jazilta bongasin viime viikolla suusta jotain ei niin mukavaa. Etuhampaathan siltä puuttuu kokonaan. Yläikeneen on kasvanut jotain??? Onko se sitten kasvain, ikenen liikakasvua vai mitä, en tiedä. Sen tiedän, että toukokuussa sitä ei ollut. Toiselta puolelta ulottuu melkein kulmahampaan alaosaan. Nyt pidetään vaan peukkuja, että ei siitä enää kasva. Sitä ei enää nukuteta muuta kun viimeseen uneen :/. Että semmosta täällä. Itketty on monet itkut, vaikka oon koittanu olla miettimättä Jediä liikaa. Se ulkoilee meidän kanssa ihan ok, kun mennään sen vauhtia. Puus...

Surkeus

Heinäkuun eka ja itkua pukkaa... Jedillä ollu huono aamu. Tuskasesti pääsi tyynyltä ylös, alta paljastu iso lätäkkö. Hoippu hitaasti aamupissalle. Pysy kaukana keittiöstä, ettei vaan joudu syömään. Tyhjään mahaan en antibioottia anna ja piste. Eilen oli niin hyvä päivä. Söi paremmin, kun aikoihin ja ulkoili reippaasti. Voi tuska sentään. Mä tarvin kuskin, jos joudun sitä lähtee viemään...