Hyvin toipuu
Kyllä vaan, vaikka tänään pitikin poiketa lekurissa näytillä. Toinen puoli haavasta alkoi turpoilemaan kurjasti. Soitin eilen Profivetiin ja kehottivat käymään. Teemu sitten poikkesi Puuskan kanssa siellä. Tsekannut lääkäri oli eri, kun leikannut. Haava näytti olevan ok ja kaikki muutenkin kunnossa. Lekuri oli ihmetellyt, miksi toinen lekuri ei ollut määrännyt antibioottia leikkauksen jälkeen, vaan tarvittaessa. Sitä ihmeteltiin itsekin. Lisäksi haava on ommeltu vähän typerästi. Eipä se varmaan tahtia haittaa, on vaan esteettisesti outo. Mutta kukapa tonne mahan alle kattelis? Ainoo vaan, että Puuska on aina selällään kärttämässä rapsutuksia :D. Nyt on siis nisät eri kohdissa, aika tökeröä mun mielestä...
Tänään meni iltaruuan seassa viimenen 1/4 rimadylia ja alotettiin antibiootit + relatipat. Puuska on ollut tosi reipas, ei ole kipuillut yhtään :). Kotona on iisisti, kun "kärsii" kaulurista, mutta heti kun sen ottaa pois, niin ilme kirkastuu. Yöt nukkuu häkissä, ettei hyppää sänkyyn. Sen se ehti ennen häkkiä tehdä kaks kertaa :/. Ulkoillessa on oma kahjo itsensä <3. Virtaa riittää!
Jazi on selkeesti käyttänyt Puuskan puolikuntoisuutta hyväkseen. On nostanut itsensä laumassa ylöspäin... Melkonen matami, kärttymuori prkl. Mutta jotenkin hellyttävä kuitenkin. Tuntuu, että muori elää lähestulkoon elämänsä parasta aikaa nyt :). Jedi taas on ollut silminnähden tyytyväinen, kun lenkit on lyhyempiä. Pääsee nääs nopeemmin kotiin syömään ;D. Papalla on loputon nälkä...
Että semmottis. Vuosi alko oikein positiivisesti ja viimeviikolla se taas muuttui niin pirun negatiiviseksi. Eli nyt ei oo suunta kun ylöspäin. Kyllä me täältä taas noustaan, niin kun ennenkin.
Moikka!
VastaaPoistaHieno juttu, että Puuska toipumassa. Ja teidän hyvissä hoivissa toipuukin. Pitää vaan malttaa pitää pitkä toipumisloma, että haava paranee sisältäpäinkin hyvin. Missähän Pimu tähystyssteriloitiin, ei ole ollut Pasin kanssa puhetta. Varmaan nykyään saa tarkkaan katsoa, missä tähystyksiä tehdään, ettei joudu "koekaniiniksi". Kyseessä kuitenkin aivan uusi tekniikka. Olen kuullut että isommalle koiralle helpompi tehdä kuin pienelle. Tampereellakin Reviirissä niitä aletaan tai on jo aloitettu tekemään. Itse kuitenkin vien tutulle ja turvalliselle eläinlääkäri Ventelälle Kankaanpäähän, jossa hän on jo hoitanut sterilisaatioleikkaukset mun viidelle narttukoiralle ja veljen perheen kahdelle kissalle. Tsemppiä ja toipumista toivottaen Leena
Joo, kyllä pidetään huoli, että Puuska on kunnolla kunnossa ennen kun aletaan taas treenaamaan.
VastaaPoistaPimu tähystettiin muistaakseni Espoossa jossain...
Monessa paikassahan tähystyksen painoraja on 10kg. Tuolla kuitenkin 5kg ja aika vähän aikaa tehneet. Varmaan aika kokematon lääkäri ja tommonen pikkanen koira, niin nyt kävi näin :/.
Kiitos paljon ja sun laumalle rapsuja kovasti!