Maaliskuu!
Mennään joo maaliskuuta jo... Tänään PITI merimieheni kotiutua, tai no, yöllä, eli sunnuntain puolella, mut kuitenkin. Eipä taaskaan mennyt suunnitelman mukaan. Kotiinpaluu venyy tiistaille, lento Hesassa 22.30 :/. Yhtiö ei suosi viikonloppuvaihtoja, joten näillä mennään. Vitutus oli kyllä suunnaton meillä molemmilla, kun tää maanantaina selvis. Ei oo Teemullakaan enää suurta motivaatio tehä hommia. No, jos jotain positiivista pitää löytää, niin sitten se on kotona koko pääsiäisen :). Nyt siis erossa 33 päivää, josta on yli puolet liikaa, sanon minä! Finnlinesilta tarjottua paikkaa ei voi ottaa, koska sinne olis pitänyt lähteä keskiviikkona. Just joo ja niinpä niin.
Mitäpä tässä onkaan tapahtunut sitten viime kerran... Jouduin hyppäämään omista hommistani toiseen paikkaan tuuraamaan. Se otti lujaa päähän, omat hommat kärsii aina, kun sijainen siellä tusaa =P! Ilmeisesti niin lujaa otti päähän, että ekan päivän aikana päänsärky yltyi niin kovaksi, että meinas taju lähtee pari kertaa. Ei muuta kun seuraavana päivänä lekuriin. Mulla on särkenyt päätä enemmän ja vähemmän koko alkuvuoden. Laitoin hormonilääkityksen piikkiin, vaikka ihmettelinkin kyllä vähän. Söin aspiriinia pari viikkoa tammikuussa ja senhän pitäis kai päänsärkyynkin auttaa. Söin sitä kylläkin ihan muuhun tarkotukseen, mut kuitenkin. Ja mullahan ei särje päätä yleensä. Migreeni iskee joskus harvoin.
No, diagnoosi oli selkä-niska-hartiajumista johtuva päänsärky. Ihme kyllä en ollu tommosia jumeja edes huomannut. normitila siis äitynyt vähän pahemmaks pikkuhiljaa =P. Tehnyt lihaskuntotreeniä ja venytellyt kuitenkin ihan normaalisti. Nyt sitten on kyllä noi tuntemukset tulleet aika koviksi, kun päänsärky on lääkkeillä hellittänyt. Sain ekalta lekurilta sirdaludit yöksi ja pitkävaikutteista voltarenia. Lisäksi liikuntakieltoo, kävelläkin sai vaan sen mitä oli pakko. Joopajoo, koirat vaan on pakko lenkittää! Voltareneja otin kolme ja lopetin. Niin järkyttävän paha olo ja maha ihan sekasin. Ei kiitos! Maanantaina kävin taas lekurissa, ekan lekurin "määräys". Tää toinen antoi ohjeeksi jumpata ja varjonyrkkeillä. Jes! Ibumax 600mg 3-4 kertaa päivässä. Alkuviikon söin kolme päivässä. Torstaina kaks ja eilen vaan yhden, tänään ei vielä oo ollut tarvetta :). Jumpannut oon ahkerasti ja ikävä nyrkkeilyyn on kova! Se harrastushan jäi viime keväänä alkuraskauden ja sitä seuranneen keskenmenon takia :/. Teemu pääsee ottaan pistareilla iskuja vastaan, kunhan kotiutuu :D. Harmi, kun meiän nyrkkeilysäkkiä ei saa tänne mihinkään! Eli parempaan ollaan menossa, päänsärky on vaan ajoittainen vierailija :). Eka lekuri suositteli kyllä käyntiä neurologillakin, mutta katotaan nyt miten tää etenee.
Pissashow jatkuu... Voi perkele, että alkaa jo jurppiin! Nyt oon päivittäin siivonnut pissoja kotiin tultuani. Jediä en epäile, sehän vuotaa alleen. Jopa kolmet pissat päivässä ei välttämättä kyllä oo pelkästään yhdeltä koiralta. Pelko persiissä, että Puuskan pidätyskyky meni sit siinä. Mutta eka tutkittavaks menee Jazi. Sen maha on paisunut. Ei sitä tiedä, voihan siellä olla sisäkaluissa jotain, mikä painaa rakkoa? Lekuriaikaa siis ens viikolle, kunhan Teemu saa autonsa kotiin. Pissat on aina keittiössä. Matot käännän aamusin ja laitan sanomalehtiä lattialle. Pari kertaa on jopa osunut paperille, jeejee :/.
Puuskalla tiistaina fyssari ja jos saadaan lupa, niin treenit torstaina! Toivottavasti päästään, niin saa likka vähän energiaa purettua :D.
Projekti Jedin lihotus alkaa tuottaa tulosta! Jätkä alkaa näyttää terveeltä ja nyt voi normalisoida ruokamäärän :).
Että semmottis täällä. Kyllä toi pissashow varmasti helpottaa, kun Teemu on kotona. Mutta mitäpä sitten taas, kun se lähtee... Lomaan pari viikkoo, ei malttais odottaa, että pääsee reissuun :)!

Kommentit
Lähetä kommentti